Finnish Wood Research Oy
Finnish Wood Research Oy on voittoa tavoittelematon puutuotealan yhteistutkimusyhtiö, joka suunnittelee ja toteuttaa puutuotealan yritysten liiketoiminnan kannalta oleellisen tärkeitä tuotekehitys-, tutkimus- ja innovaatiohankkeita. Tavoitteena on Suomalaisten puutuotealan yritysten liiketoiminnan kehittyminen ja kasvu.
Puutuotelaan yhteistutkimustoiminnan juuret ulottuvat aina vuoteen 1988, jolloin Suomeen perustettiin Suomen Puututkimus Oy. Merkittävin ero nykyisen Finnish Wood Research Oy:n ja Suomen Puututkimus Oy:n välillä liittyy puutuotealan yritysten toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin.
Maailmantalouden kasvun painopisteen siirryttyä Aasiaan, Intiaan sekä Etelä-Amerikkaan kehittyvät taloudet ovat kyenneet uudistamaan ja kehittämään maailmanlaajuisesti merkittävää puutuotealan tuotanto- ja vientitoimintaa joka kilpailee suoraan Suomalaisen puutuotelan kanssa niin koti- kuin vientimarkkinoillakin.
Nykyisessä toimintaympäristössä Suomalaisten puutuotealan yritysten merkittävin kilpailutekijä onkin kyky kehittää uusia innovatiivisia tuotteita ja palveluita jotka palvelevat puutuotteiden kuluttajia entistä paremmin. Tässä tehtävässä Finnish Wood Research Oy:n yhteistutkimushankkeet tukevat alan yrityksiä yhteisesti sovitulla tavalla.
